Skip to content →

Laulunopetus

Opetan laulua laulustudioni Cantarion kautta. Opetusalani on etupäässä klassinen laulu, mutta mm. tango, musikaali ja vanha iskelmä onnistuvat yhtä lailla. Peruslaulutekniikkaa pystyn opettamaan kuitenkin jokaiselle – vahva tekninen äänenkäytön pohja hyödyttää aina, oli sitten mistä musiikin alueesta kiinnostunut tahansa.

Yksilöopetus

Opetusmuotona on tavallisimmin yksilölaulutunti, mutta pidän myös pari- ja pienryhmälaulutunteja. Minulta luonnistuu niin ikään pianosäestys: tuen soitolla oppilasta tuntitilanteessa, ja pystyn toimimaan myös korrepetiittorina ja tarvittaessa esiintymisten säestäjänä.

Ryhmät

Cantariolla pyörii myös ryhmämuotoinen opetus: Kerran kuussa pidämme oppilaiden kanssa vapaaehtoisen Studiotunnin, ns. ”säestystunnin”, jossa jokainen saa työstää pidemmälle omaa ohjelmistoaan, kuunnella toisia ja saada ja antaa palautetta hyvässä hengessä.

Toinen ryhmäopetuksen muoto Cantariolla on Oopperaensemble. Tässä noin kaksi kertaa kuussa kokoontuvassa ryhmässä harjoittelemme duettoja ja tertsettoja (joskus kvartettojakin) oopperoista. Tuotoksia on mahdollisuus päästä esittämään Cantarion kevätkonsertissa. SKROLLAA ALASPÄIN LISÄTIETOIHIN OOPPERAENSEMBLEKURSSISTA!

Laulustudio Cantarion tuntihinnasto:

🎵 30 min 45 €

🎵 45 min 65 €

🎵 60 min 85 €

*voimassa kuukauden maksutapahtumasta

🎵 5 x 30 min 210 € (42 €/opetuskerta)

🎵 5 x 45 min 310 € (62 €/opetuskerta)

🎵 5 x 60 min 400 € (80 €/opetuskerta)

*voimassa 2 kk ensimmäisestä opetuskerrasta (poislukien loma-ajat)

🎵 10 x 30 min 410 € (41 €/opetuskerta)

🎵 10 x 45 min 600 € (60 €/opetuskerta)

🎵 10 x 60 min 790 € (79 €/opetuskerta)

*voimassa 4 kk ensimmäisestä opetuskerrasta (poislukien loma-ajat)

________________________________________________________________________

🌟 Kymmenen kerran paketit voi maksaa sopimuksen mukaan kahdessa erässä.

🌟 Parilaulutunteihin sovelletaan samaa hinnastoa kuin yksilölaulutunteihin. Useamman ihmisen laulutuntien, ryhmäohjauksen ja säestyspalvelujen korvauksista sovitaan tilanteen ja tarpeen mukaan erikseen.

🌟 Laulutunnille vain terveenä!

🌟 Tunti/tunnit maksetaan etukäteen ja ajankohta sovitaan suoraan kanssani, esim. sähköpostitse (katso osoite yhteystiedot -välilehdeltä). Nettikauppaa tai sähköistä ajanvarauskalenteria minulla ei ole ainakaan tässä kohtaa käytössä. Säännöllisesti laulutunnilla käyvän kannattaa varata vakituinen aika, mikä yksinkertaistaa elämää tuntuvasti, suosittelen!

🌟 Maksutapana toimii toistaiseksi vain lasku, jonka lähetän sopimuksen mukaan joko sähköpostilla tai kirjepostilla. Laskutan Ukko.fi-laskutuspalvelun kautta.

🌟 Peruutusehdot: Laulutunti tulee perua 24 h ennen tunnin alkuajankohtaa, muutoin joudun veloittamaan siitä täyden tuntihinnan. POIKKEUKSENA sairastapaukset, jolloin peruutuksen voi tehdä saman päivän aamuun klo 9 mennessä.

🌟 Laulustudio Cantarion lauluverstas sijaitsee osoitteessa Helsinginkatu 21, 3. krs, 20100 Turku.

Laulustudio Cantario Facebookissa

Oopperaensemble

Cantarion oopperansemblekurssilla harjoitellaan 2-3-äänisiä/roolisia kohtauksia oopperoista. Tavoitteena on päästä näyttämölliseenkin työskentelyyn saakka, mutta jokainen ensemble etenee omalla tasollaan ja tahdillaan. Kurssin tuotoksia on mahdollista päästä kaikkien osapuolten halutessa esittämään myös Cantarion kevätkonsertissa!

Tunnit ovat keskiviikkoisin klo 17.30-19.

Aikataulu:

  • 6.11.
  • 4.12.
  • 15.1. 2025
  • 5.2.
  • 26.2.
  • 19.3.
  • 9.4.
  • 23.4.
  • 7.5.
  • 21.5.

Kurssin hinta on maksimissaan 380 € ja sen voi maksaa kahdessa-kolmessa korottomassa erässä.

Viimeinen ilmoittautumispäivä 30.9.

Ilmoittautuminen ja lisätiedot sähköpostilla santtu.kola(@)gmail.com